NRJ valokuitu S1 Networks

Radio NRJ palvelee kuulijoitaan paitsi radiossa, myös nettisivuilla ja somessa.

 

Radioyhtiö NRJ Finland Oy:n maajohtaja Esa Lahdenpää on tyytyväinen: ”Saimme S1:ltä nopean valokuituyhteyden aiempaa yhteyttä huomattavasti edullisemmin. Tässä on todellakin hyvä hinta-laatusuhde!”

NRJ:n verkkoliikenne toimii nyt S1 Networksin toimittamalla 1 gigabitin yhteydellä. Aiemmin sillä oli käytössään kaistaa noin kolmasosa eli 300 megabittiä. Uusi yhteys on siis paljon nopeampi – mutta myös halvempi.

”Vanha yhteytemme oli hitaampi, epävakaampi ja kalliimpi. Aiempi versio tuntui liian hitaalta työhömme. Nyt saimme nopeamman yhteyden myös edullisemmin. Vaihto uuteen kannatti tehdä siis heti”, sanoo maajohtaja Esa Lahdenpää.

Laske, paljonko valokuituyhteys maksaisi sinun yrityksellesi!

Radio NRJ:ssä työskentelee noin 25 henkilöä Helsingin Lauttasaaressa, mutta yhtiöllä on samassa rakennuksessa vuokralaisena myös muita viestintä- ja markkinointialan yrityksiä.

”Tarvitsemme kaikki nopeita yhteyksiä työssämme. Täällä liikutellaan verkon kautta paljon ääntä, liikkuvaa kuvaa ja kuvaa. NRJ:n puolella esimerkiksi siirrämme ja vastaanotamme joka päivä isoja radiomainostiedostoja. Yhteyksien pitää toimia silloin nopeasti ja varmasti”, Lahdenpää kuvailee.

s1_networks_nrj_esa_lahdenpaa

NRJ:n maajohtaja Esa Lähdenpää.

NRJ on valtakunnallinen radiokanava, jolla on noin 446 000 viikkokuuntelijaa ja jonka kuuluvuusalueella asuu noin viisi miljoonaa suomalaista. Hittimusiikkia soittavan NRJ:n tarjontaan kuuluvat vahvasti myös digitaaliset sisällöt kanavan omilla nettisivuilla sekä sosiaalisen median palveluissa.

Asiakas arvostaa henkilökohtaista palvelua

S1 Networks pitää säännöllisesti huolta, että asiakkaan yhteysnopeus on riittävä, ja kertoo heti, mikäli muutoksia kannattaisi tehdä.

”Jos huomaamme, että asiakkaan nykyinen valokuituyhteys ei riitä, ehdotamme heti nopeuden nostoa. Mutta kerromme myös, jos työhön näyttää riittävän vähempikin nopeus. Asiakkaamme arvostavat sitä, että pidämme heidän puoliaan valvomalla, että käytössä on aina kullekin sopiva nopeus”, kertoo S1:n myyntijohtaja Mika Baggström.

Esa Lahdenpää arvostaa tätä erityisen paljon.

”Aloitin maajohtajan työssäni kesällä 2018. Vuoden aikana huomasin ja sain kuulla myös henkilöstöltä, että tietoliikenneyhteydet kaipaisivat parantamista. Sain alkusysäyksen palvelun vaihtoon siitä, etten löytänyt vanhalta palvelutarjoajaltamme nopeasti tietoa, kuka on yhteyshenkilömme ja mihin ylipäätään voin ottaa yhteyttä, kun nopeus tökki. S1 ratkaisi ongelmamme kertaheitolla”, Lahdenpää kertoo.

S1 on toteuttanut asiakkailleen jopa 10 gigabitin yhteyksiä, ja vielä nopeampiakin on mahdollista tehdä. Valokuidussa kaistaa voi lisätä miltei rajattomasti.

”Arvostan, että alan ammattilaiset seuraavat puolestamme tietoliikenteen sujuvuutta ja kertovat itse meille, jos muutoksia kannattaa tehdä. Otan todella mielelläni neuvosta vaarin alan asiantuntijalta. Saimme myös heti oman yhteyshenkilön, jolle soittaa, jos on ongelmia. Tällainen on oikeasti hyvää palvelua asiakkaan kannalta”, Lahdenpää sanoo.

Lue myös

 

Sinua saattavat kiinnostaa myös nämä

Pienempi operaattori on useimmiten edullisempi

Yritysnetin kilpailuttaminen voi mahdollistaa yrityksellesi huomattavat kustannussäästöt. Tiesitkö, että pienempi operaattori voi pystyä tarjoamaan saman tai jopa paremman palvelun suurempia toimijoita edullisemmin?

Yritysverkolla tehokkuutta ja säästöä

Yritysnettiyhteyksiin liittyvien asioiden hoitaminen voi olla aikaa vievää puuhaa, jos yrityksellä on palvelusopimuksia usean eri operaattorin kanssa. Nettiyhteyspalvelut kannattaa keskittää yhdelle palveluntarjoajalle, jolloin yritykselle jää enemmän aikaa oman liiketoimintansa pyörittämiseen!

Jarruttaako yritysnetti yrityksesi toimintakykyä?

Painitaanko yrityksessäsi työntekoa jarruttelevan nettiyhteyden kanssa? Riittämätön yritysnetti ilmenee tavallisesti katkoksina, viiveenä tai etäkokousyhteyden pätkimisenä. Myös tiedostojen lähettäminen ulkoisille palvelimille voi viedä kohtuuttomasti työaikaa.