Yritysnetin kilpailuttaminen voi mahdollistaa yrityksellesi huomattavat kustannussäästöt. Tiesitkö, että pienempi operaattori voi pystyä tarjoamaan saman tai jopa paremman palvelun suurempia toimijoita edullisemmin?
Operaattorin omalla kulurakenteella on merkitystä
Kilpailuttaminen on ajankohtaista. Korona on tuonut mukanaan taloudellista epävarmuutta ja monessa yrityksessä seurataan nyt erityisen tarkasti kustannusten muodostumista. Poikkeuksellinen tilanne haastaa meidät jokaisen karsimaan ylimääräisiä kuluja ja etsimään edullisempia vaihtoehtoja.
Pienellä operaattorilla on useimmiten suurempia toimijoita kevyempi kulurakenne. Suurilla operaattoreilla on pieniin toimijoihin nähden enemmän kuluja maksettavanaan, mm. suuremmasta henkilöstömäärästä ja tilavista liiketiloista johtuen. Näin ollen suurempi toimija tarvitsee myös suuremman katteen myynnistä. Pienelle toimijalle voi riittää pienempikin kate. S1 Networksin myyntijohtaja Mika Baggström haluaa rohkaista yrityksiä vertailemaan erikokoisten operaattoreiden hintoja toisiinsa: ”Yrityksen kulurakenteella on olennainen vaikutus asiakkaalle muodostuvaan hintaan. Uskallan sanoa, että oikeilla valinnoilla voit saavuttaa jopa 30-50 %:n säästöt. Ole yhteydessä S1 Networksiin, niin lähdetään selvittämään yritysnettisi nykytilaa. Tämän kartoituksen pohjalta räätälöimämme tarjous voi yllättää sinut positiivisesti.”
KIINNOSTUITKO? OTA YHTEYTTÄ
Notkeus on pienemmän valtti
Muutostilanteissa pääsevät loistamaan ne yhteistyökumppanit, jotka kykenevät joustamaan ja kehittymään asiakkaansa tarpeiden mukaan. Jos operaattorin liiketoiminta perustuu pitkälle tuotteistettuihin ratkaisuihin, on asiakkaan hetkellisiin muutostarpeisiin vaikeampaa vastata.
Baggström tuo esille konkreettisen esimerkin joustavasta kumppanuudesta: ”Jos asiakkaamme haluaisi nostaa väliaikaisesti yhteysnopeuttaan, voimme toteuttaa hänen toiveensa hyvinkin sukkelasti sekä palauttaa nopeuden takaisin normaalitasolle haluttuna ajankohtana. Palvelemme asiakkaitamme heidän tarpeittensa mukaisesti ja joustamme heidän liiketoiminnassaan tapahtuvien muutostilanteiden mukana.”
Asiakaslähtöistä palvelua
Moni operaattori tarjoaa asiakaspalvelua niin sanotun tikettijärjestelmän kautta. Tällainen palvelutapa voi monen mielestä tuntua kasvottomalta. Yritysnettiasioissa on sinun kuitenkin mahdollista saada myös henkilökohtaista palvelua!
S1 Networks erottautuu monista muista operaattoreista tarjoamallaan henkilökohtaisella palvelullaan. ”Haluamme kohdata asiakkaamme henkilökohtaisella tasolla. Nimeämme asiakkaillemme aina oman yhteyshenkilön, johon he voivat olla yhteydessä matalallakin kynnyksellä. Ongelmatilanteet ovat asiakkaalle vähemmän stressaavia, jos hän saa asioida tutun henkilön kanssa. Meille voi soittaa, laittaa tekstiviestin tai viestitellä WhatsAppilla – vaikka illalla! Moni asiakkaistamme on ollut iloisesti yllättynyt S1 Networksin mutkattomasta ja ihmisläheisestä palvelutyylistä!” kertoo Baggström.
S1 Networks seuraa asiakkaittensa nettiyhteyttä reaaliajassa ja huomaa liittymän mahdollisen hidastumisen välittömästi. Useimmiten ongelma pystytään ratkaisemaan jo ennen kuin asiakas itse ehtii sitä huomaamaan. Asiakkaan tyytyväisyys on kaiken tekemisen lähtökohtana. S1 Networks voi ehdottaa asiakkaillensa myös yhteysnopeuden nostamista, mikäli se näkisi tällaiselle muutokselle tarvetta. Nopeuden tulee olla aina kullekin asiakkaalle ja sen hetkiseen tilanteeseen sopiva!
S1 Networksin valtteja ovat
asiakaslähtöisyys
joustavuus ja palveluiden räätälöitävyys
henkilökohtainen asiakaspalvelu
nopea reagointi ongelmatilanteisiin
erinomainen hinta-laatusuhde
Ota yhteyttä, niin kerron, kuinka yritysnettimme voi helpottaa myös sinun yrityksesi toimintaa!
Mika Baggström
myyntijohtaja
mika@s1networks.fi
+358 40 0612 672
Sinua saattavat kiinnostaa myös nämä
Miten langaton verkko eli WiFi toimii? Pikaopas yrityksille
Pätkiikö langaton verkko? Hidasteleeko nettiyhteys? Häviääkö WiFi? Nämä ongelmat ovat monelle yritykselle harmillisen tuttuja. Häiriöiden ilmaantuessa moni ajattelee vian olevan oitis nettiyhteydessä.
Varmista henkilöstösi tavoitettavuus Line Carrier Business Mobilella
S1 Networksin yrityksille tarjoama Line Carrier Business Mobile -liittymä toimii kaikissa kolmessa verkossa, joten sillä voidaan turvata laadukas asiakaspalvelu ja tehokas työskentely ympäri maata.
Lähiverkko ─ kaikki, mitä sinun tulee tietää
Aina, kun hankitaan nettiliittymä, tarvitsee se toimiakseen myös lähiverkon. Tässä artikkelissa kerron mitä lähiverkko on ja miksi sellainen tarvitaan?