Noin 100 ammattilaista Suomessa työllistävä Vainu on luottanut jo useamman vuoden ajan S1 Networksin palveluihin sekä HPE Aruban verkkoratkaisuihin. Vainun verkko on kasvanut henkilöstömäärän kasvaessa ja liiketoiminnan kehittyessä. Yrityksellä on Suomessa noin 1500 asiakasta, ja globaalisti lähes 2.500. S1 Networks toimittaa asiakkaalleen muuttuviin tarpeisiin skaalautuvat verkot avaimet käteen -palveluna. Aruban kytkimet ja tukiasemat ovat ylläpidon ja valvonnan piirissä.

S1 Networksin asiantuntijat suunnittelivat ja rakensivat Vainulle ensimmäiset verkkoratkaisut vuonna 2016 Arkadiankadun tiloihin Helsinkiin, kun yritys työllisti noin 40 henkilöä. Ratkaisu toimitettiin yhteistyössä ALSO Finlandin kanssa. ”Verkkoympäristömme ei palvellut meitä optimaalisella tavalla, ja käyttäjät saattoivat pudota verkosta toimistolla liikkuessaan kesken asiakaspalavereiden. Halusimme suorituskykyisen langattoman ja langallisen verkon”, sanoo Vainun talousjohtaja Sami Kekäläinen.

Nopeasti kasvaneen Vainun myyntiorganisaatio toimii nykyään Eteläesplanadilla ja tuotekehitys Kalliossa. ”Palvelemme kaikilla toimialoilla toimivia yrityksiä pienistä aina suurimpiin pörssiyrityksiin. Tuotamme asiakkaillemme yritysdataa, jota hyödyntämällä he voivat kasvattaa myyntiään. Palvelumme pohjalla on massiivinen yritystietokanta, jota rikastamme käytännössä kaikella netin avoimella datalla. Meidän tavoitteenamme on tehdä myyjistä datan avulla relevantimpia heidän omissa asiakkuuksissaan.”

Laske tästä, paljonko huippunopea ja vakaa yritysnetti maksaisi juuri sinun yrityksellesi!

Eurot omaan ydinliiketoimintaan

Vainu hankkii tarvitsemansa tieto- ja viestintäteknologian palveluna, eikä halua sitoa pääomaansa myöskään verkkolaitteisiin. ”Liiketoimintamme kehittyy ja muuttuu nopeasti. Ostamalla verkkomme palveluna varmistamme parhaiten sen, että kokonaisuus vastaa liiketoimintamme sekä käyttäjiemme tarpeisiin. Verkkomme pysyvät ajan tasalla ja hallinnassa. Kulujen ennustaminen on helppoa, ja voimme optimoida kassavirtaa. Myyntiin panostettu euro tuottaa paremmin kuin omiin ICT-laitteisiin käytetty euro”, korostaa Kekäläinen.   

”Voimme rikastaa dataa suoraan asiakkaidemme CRM-järjestelmissä, ja meillä on valmiit integraatiot kaikkiin yleisimmin käytössä oleviin CRM-järjestelmiin. Tunnistamme internetistä esimerkiksi uutisia, jotka voivat olla erityisen hyödyllisiä tietyn toimialan yrityksille ja luokittelemme nämä uutiset eri kategorioihin, kuten esimerkiksi rekrytointi, yrityskaupat ja liiketoiminnan laajentuminen. Voimakas rekrytointi kertoo usein kasvusta, ja nämä yritykset voivat olla monille potentiaalisia kohteita omien palvelujen myyntiin ja markkinointiin. Asiakkaidemme myyntityö helpottuu ratkaisevasti, kun myyjän käytössä on hyödyllinen ja reaaliaikainen paketti tietoa yrityksen liiketoiminnan kannalta tärkeistä asioista.”

Vainun organisaatio kattaa vahvan myyntiyksikön lisäksi noin 40 tuotekehityksen ammattilaista. ”Meillä on massiivinen tietokanta, jossa on tietoa noin 150 miljoonasta yrityksestä maailmanlaajuisesti. Omia palvelimia emme käytä vaan tuotamme palvelumme asiakkaillemme ulkoisilta palvelimilta pilvestä”, painottaa Kekäläinen. ”Työllistämme data-analyytikoita ja sovelluskehittäjiä. Teemme käytännössä kaiken tuotekehityksen oman talon sisällä.”

Asiakaspalvelua ja myyntityötä tukevat verkot

Vainun myyntiorganisaatio toimii paksuja kiviseiniä sisältävässä kivitalossa 800 neliömetrin tiloissa.

”Aruban verkkoteknologia on toiminut luotettavasti, ja verkkojemme suorituskyky sekä käytettävyys ovat vastanneet siitä lähtien odotuksiimme, kun aloitimme yhteistyön S1 Networksin kanssa. Käyttäjiltämme tuli valtavasti hyvää palautetta silloin kun siirryimme ensimmäisen kerran käyttämään S1 Networksin rakentamaa verkkoa. Myyntiorganisaatiomme käy joka päivä asiakkaidemme kanssa lukuisia videopuheluita ja neuvotteluja erilaisten viestintäratkaisujen välityksellä. Kielteinen palaute olisi välitön, jos verkko ei syystä tai toisesta toimisi laadukkaasti”, sanoo Kekäläinen. ”Verkkomme tietoturva vastaa myös tuotekehityksemme vaatimuksia.”

S1 Networksin asiantuntijat ovat siirtäneet jo pariin otteeseen verkkolaitteet Vainun vanhoista toimitiloista uusiin. ”Muutot ovat sujuneet hyvin, ja verkot ovat toimineet uusissa tiloissa häiriöittä”, sanoo Kekäläinen. ”S1 Networks on meille sopivan kokoinen kumppani. He reagoivat nopeasti, mikäli tarvitsemme tukea. Palvelualttius on korkealuokkaista. Voin luottaa siihen, että asiat hoituvat ja palvelu pelaa.”

”Varmistimme muuttojen yhteydessä, että signaali riittää tukiasemilta toiselle kaikissa tiloissa. Vainun henkilöstö käyttää kannettavien tietokoneiden lisäksi tabletteja sekä älypuhelimia. Yrityksen tiloissa on myös runsaasti verkkoon kytkettyjä infotauluja, työtilojen varausjärjestelmiä sekä muuta langatonta tekniikkaa”, kertoo S1 Networksin myyntijohtaja Mika Baggström.

Takuut verkon toimivuudesta

S1 Networks huolehtii kytkimien ja tukiasemien ylläpidosta, hallinnasta ja valvonnasta. ”Hyödynnämme hallintaan Aruba Central -työkalua. Yhtään Aruban tukiasemaa ei ole pudonnut neljän vuoden aikana pois pelistä”, sanoo Baggström. ”Seuraamme verkon terveydentilaa ja häiriöttömyyttä. Huomaamme heti, jos verkossa olisi viiveitä. Toimiin ryhdymme heti. Verkot ovat toimineet 100-prosenttisen luotettavasti, ja kapasiteetti on riittänyt. Ennen yhteistyömme käynnistymistä vuonna 2016 annoimme asiakkaallemme takuut verkon toimivuudesta.”

Käyttäjien yhteydet verkkoon muodostuvat kannettavilla ja mobiililaitteilla Vainun toimitiloissa automaattisesti.  S1 Networksin asiantuntijat suunnittelivat verkon toimiston pohjapiirustusten sekä tiloissa tehtyjen mittausten perusteella. ALSO Finlandin ammattilaiset auttoivat teknisen ratkaisun suunnittelussa. ”Huomioimme sen, että asiakkaan liiketoimintasovellukset ovat pilvessä. Suunnittelimme verkot siten, ettei niiden kapasiteettia tarvinnut myöskään ylimitoittaa Vainun tulevien kasvunäkymien varalle”, korostaa Baggström. ”Arubalta saamme tarvittaessa tukea tekniseen toteutukseen sekä tietoa ratkaisujen uusimmista ominaisuuksista.”

Ota yhteyttä, niin kerron, kuinka yritysnettimme voi helpottaa myös sinun yrityksesi toimintaa!

Mika Baggström
myyntijohtaja
mika@s1networks.fi
+358 40 0612 672

Sinua saattavat kiinnostaa myös nämä