Jokainen verkkoyhteyksiä hankkiva asiakas haluaa kokea olevansa tärkeä ja saada juuri oman yrityksensä tarpeisiin tuotettuja palveluja. Me kaikki S1 Networksillä panostamme juuri tähän, räätälöity palvelu on meidän valttikorttimme.

Suomessa valokuidun voi hankkia isoilta operaattoreilta tai joltakin meiltä hieman pienemmistä yrityksistä. Itse olen ilahtunut erityisesti siitä, että monet isotkin pörssiyhtiöt haluavat kumppanikseen juuri meidät – yleensä muiden antamien suositusten perusteella. Nämä yritykset kääntyvät puoleemme juuri siksi, että meiltä saa henkilökohtaista palvelua aina mahdollisimman nopeasti. Meillä on aikaa asiakkaalle, koska S1 Networksillä on suhteellisesti enemmän myyjiä ja asentajia kuin tosi isoilla toimijoilla.

Asiakasyritys saa meiltä aina oman nimetyn yhteyshenkilön, johon voi ottaa yhteyttä ilman väliportaita. Asiakkaamme arvostavat erityisesti sitä, että he saavat käyttöönsä asentajiemme nimet ja yhteystiedot. Nimeämme myös myyntipuoleltamme asiakkaalle oman asiantuntijan ja vastuuhenkilön. Siksi meidän lähettämämme sähköpostitkin tulevat ihmisiltä, eivätkä jostain nimettömästä support-laatikosta. Tutustu mukavaan tiimiimme!

Räätälöityä palvelua tarjouksesta lähtien

Minulle sekä iso että pieni asiakas ovat tärkeitä. Kun keskityn pohtimaan asiakkaan tarvitsemaa ratkaisua, panostan siihen täysillä, jotta lopputulos on mahdollisimman hyvä. Periaatteeni on: hommat kannattaa tehdä aina hyvin – tai ei ollenkaan. Haluan tehdä tarjoukseni aina juuri kyseisen yrityksen tarpeista lähtien.

Kun valmistelen tarjousta, selvitän yritykseltä ennakkoon monia asioita. Haluan kunnolla kartoittaa, mitä asiakas tarvitsee. Siksi asiakkaaseen on hyvä saada ainakin puheyhteys ja mieluiten päästä käymään paikan päällä. Muuten voi jäädä huomioimatta yksityiskohtia, joita asiakaskaan ei osaa ottaa esille, koska kaikki eivät välttämättä tunne tarkasti yrityksensä IT-asioita.

Siksi toivonkin, että kaikki kiinnostuneet yritykset varaisivat alussa tapaamiseen aikaa vaikkapa puolisen tuntia, jotta voisimme selvittää paikan päällä, mitä yhteyksiä on ennestään ja mikä ratkaisu toimisi parhaiten.

Pyrimme aina etsimään kustannustehokkaimman ratkaisun asiakkaan kannalta, sillä liian suurista nopeuksista tai liian monista palveluista ei kannata maksaa. Monesti asiakkaalle on tehty ylimitoitettu tarjous tai sopimus verrattuna siihen, mitä he oikeasti tarvitsevat. Kun kerromme tämänkin suoraan, asiakkaat ilahtuvat selvitessään hankinnoistaan halvemmalla. Asiakashan ei useinkaan ole IT-hankintojen ammattiostaja ja tarvitsee siksi tukea hankinnassaan.

Laske, mitä supernopea valokuituyhteys maksaisi sinun yrityksellesi!

Meillä on myös hyvät kilpailijat!

Asiakas sekä hänen toiveensa ja tarpeensa ovat meillä S1:llä aina etusijalla. Haluamme tarjota yritysasiakkaillemme aina parhaat mahdolliset verkkoyhteydet halvimpaan hintaan. Uskon, että meiltä S1:ltä löytyy hinta-laatusuhteeltaan paras valokuituyhteys, mikä on tullut myös esiin, kun asiakas on pyytänyt tarjouksia muiltakin.

Kun potentiaalinen asiakas kysyy kilpailijoistamme, pystyn aina sanomaan rehellisesti, että muutkin tarjoavat tosi hyviä yhteyksiä. Omassa tarjouksessani tuon esiin meidän etumme: huippunopeat valokuituyhteydet, halvimmat hinnat sekä joustavan ja erittäin palvelualttiin henkilökunnan.

Me valokuituyhteyksiä tarjoavat yritykset elämme jatkuvassa kilpailuasetelmassa. Se on tosiasia, josta on myös hyötyä. Haluamme kaikki kehittyä ja tarjota parasta osaamistamme, asiakkaan parhaaksi. Teemme S1 Networksillä yhteistyötä muiden palveluntarjoajien kanssa. Vuokraamme esimerkiksi kaistaa muilta toimijoilta, jotta asiakas saa tarvitsemansa nopeuden.

Emme siis ole aina vain kilpailijoita keskenämme, vaan olemme myös yhteistyökumppaneita. Kohtelemme toisiamme reilusti, ja lopulta asiakas päättää tietenkin itse, minkä tarjouksen valitsee.

Ota rohkeasti yhteyttä, niin kerron lisää!

Lue myös 

 

Mika Baggström

Mika Baggström

myyntijohtaja

mika@s1networks.fi

+358 40 0612 672

Sinua saattavat kiinnostaa myös nämä

Traficomin kaavailemat muutokset sääntelyyn ovat haitallisia kaikille, erityisesti PK-yrityksille.

Suomen tietoliikennemarkkinoiden kilpailu on uhattuna Traficomin ehdottamien muutosten myötä. HMV-sääntelyn (huomattavan markkinavoiman sääntely) purkaminen suurimmissa kaupungeissa poistaisi pienempien teleyritysten mahdollisuuden käyttää suurten operaattoreiden verkkoja, mikä johtaisi asiakasyrityksille haitalliseen kilpailun vähenemiseen, hintojen nousuun ja palvelutason laskuun.