Käytämme nettiä 365 päivää vuodessa. Useimmat meistä työskentelevät koneella nettiyhteyden varassa. On väistämätöntä, että jossain vaiheessa tulee se hetki, kun netti ei toimi tai WiFi pätkii.
Paniikkiin ei ole aihetta. Yleensä kyseessä on ohimenevä ongelma, joka korjaantuu itsestään tai on melko helposti ratkaistavissa. Tässä artikkelissa kerron, miksi nettiyhteys ei toimi tai miksi netti pätkii. Ja se tärkein: mitä voit tehdä itse asian ratkaisemiseksi.
Tämä artikkeli voi parhaimmassa tapauksessa pelastaa työpäiväsi. Etenkin silloin, kun käytössäsi on yritysnetti. Näitä vinkkejä kannattaa kokeilla ennen kuin soitat operaattorillesi, että netti ei toimi.
Näistä syistä netti ei toimi
Miksi netti ei toimi? Yleensä vika johtuu käyttäjän päätelaitteesta tai lähiverkosta. Vain harvoin netin toimimattomuus johtuu siitä, että itse nettiyhteydessä olisi jotain vikaa. Mahdollista se toki on.
Netin toimimattomuudelle syitä voi olla monia. Sähköpiikki voi aiheuttaa yllättävän jumiutumisen. Tämä voi johtua esimerkiksi ukkosesta tai oikosulusta.
Kyseessä voi olla myös huoltokatkos tai jokin muu tilapäinen häiriö. Jos katkoksia alkaa esiintyä useamman kerran, silloin on syytä jutella operaattorin kanssa.
Tässä kuitenkin vinkit, mitä tehdä silloin, kun netti ei toimi.
Netti ei toimi ─ mitä tehdä?
Ensin on tarkasteltava ongelman laatua ja edettävä tilanteen mukaan. Onko niin, että netti ei toimi ollenkaan? Vai pätkiikö netti? Onko nettiyhteys hidas? Vai netti ei toimi osassa yrityksen tiloja?
#1. Netti ei toimi ollenkaan
Kannattaa kokeilla sammuttaa tietokone (tai muu laite, jolla käytät nettiä) ja modeemi eli reititin. Anna niiden olla pois päältä vähintään minuutin ajan. Laita virta takaisin ja vasta lopuksi käynnistä itse tietokone. Odota vielä hetki, ennen kuin yrität mennä nettiin. Varmista, että kaikki johdot ovat oikein paikoillaan.
Ehkä oletkin tämän jo tehnyt ja huomaat, että netti ei toimi edelleenkään?
Kokeile pääsetkö nettiin joltain muulta laitteelta. Jos pääset nettiin toiselta laitteelta, silloin vika on luultavasti käyttämässäsi laitteessa.
Mikäli olet Windowsin käyttäjä, voi seuraavista Microsoftin ohjeista olla apua: Windowsin verkkoyhteysongelmien korjaaminen ja Wi-Fi-yhteysongelmien korjaaminen Windowsissa.
Jos taas et pääse nettiin toiselta laitteelta, vika voi olla lähiverkossa tai itse nettiyhteydessä. Modeemissa on valot, josta voi tarkistaa, toimiiko netti.
Tarkista operaattorisi häiriö- ja huoltotiedotteet. Jos sieltä ei löydy parempaa tietoa, odota. Joskus asia korjaantuu itsestään odottamalla ja yrittämällä myöhemmin uudestaan. Jos netti ei toimi edelleen, eikä ongelma ole poistunut odottamalla, on jatkettava asian selvittelyä.
#2. Netti pätkii tai on hidas
Voi olla, että tarvitset nopeamman nettiyhteyden. Etenkin, jos käytät suoratoistopalveluita, striimaat tai teet videopuheluita, tarvitset niihin symmetrisen ja vakaan nettiyhteyden. Suosittelemme toimivaa ja luotettavaa valokuituyhteyttä.
Joka tapauksessa sinun on hyvä tarkistaa nettiyhteyden nopeus: Testaa netin nopeus puolueettomasti
#3. Nettiyhteys ei yllä yrityksen kaikkiin tiloihin
Kyseessä on todennäköisemmin puutteellisesti asennettu lähiverkko, jossa tukiasemia ei ole riittävästi. Laittamalla lähiverkko ajan tasalle, asia korjaantuu. Tässä asiassa on oltava yhteydessä operaattoriisi.
Lue artikkelit:
Lähiverkko ─ kaikki, mitä sinun tulee tietää
Miten langaton verkko eli WiFi toimii? Pikaopas yrityksille.
Internet-yhteyden tarkistuslista:
Sammuta tietokone ja modeemi eli reititin ja odota 1 minuutti.
Varmista, että johdot ovat paikoillaan.
Katso modeemin valo, josta näkyy, onko nettiyhteys toiminnassa.
Tarkista operaattorisi häiriö- ja huoltotiedotteet.
Tutki, onko vika laitteessasi.
Odota jonkin aikaa.
Netti ei toimi edelleen?
Toivottavasti tästä artikkelista oli sinulle apua ja ”netti ei toimi” -ongelma on historiaa. Jos jostain syystä ongelma jatkuu näistä toimenpiteistä ja odottelusta huolimatta, ota yhteyttä operaattoriisi.
Jaa artikkeli somessa, jos sait tästä hyödyllistä tietoa!
P.S. Me, S1 Networks, olemme kotimainen operaattori, joka on erikoistunut yritysten ja taloyhtiöiden nettiyhteyksiin. Mikäli haluat tarjouksen nopeasta ja luotettavasta valokuituyhteydestä, ota meihin yhteyttä nyt. Yhteydenotto ei sido sinua mihinkään.
Ota yhteyttä, niin laitetaan yhdessä yrityksenne nettiyhteydet ja langaton verkko huippukuntoon!
Mika Baggström
myyntijohtaja
mika@s1networks.fi
+358 40 0612 672
Sinua saattavat kiinnostaa myös nämä
Yritys Internet ─ Näin kilpailutat onnistuneesti
Mistä hankkia yritys Internet? Houkuttelevia tarjouksia voi tulla vastaan, mutta päätöksenteon hetkellä on oltava tarkka. Tässä artikkelissa kerron, mitä on otettava huomioon kilpailuttaessa yritys Internet.
Internet yrityksille ─ Älä tee näitä virheitä
Internet yrityksille tulee olla toimiva, nopea ja luotettava. Temppuileva nettiyhteys yrityksille voi tehdä hallaa liiketoiminnallesi. Siksi nettiyhteyden valinnassa on oltava huolellinen.
Taloyhtiön netti tuo säästöä asukkaille
Toimivalle ja luotettavalle nettiyhteydelle on tarvetta. Nykyisin onkin mahdollista hankkia keskitetty Internet-yhteys taloyhtiöihin. Kyseessä on taloyhtiön netti.
Tiesitkö, että taloyhtiön netti tuo rahallista säästöä asukkaille?